Get Adobe Flash player

space

Tallin henkilökunta

Jaana SeppänenJaana Seppänen

Ratsastuksenopettaja. Jaana on syntynyt Saksassa, Nürnbergissä. Suomeen hän muutti perheensä mukana 8-vuotiaana, ja on harrastanut hevosia pienestä saakka. Jaana valmistui ratsastuksenohjaajaksi 2004 ja ratsastuksen opettajaksi 2009. Jaanalla on estetuomari- ja ratamestarioikeudet sekä hän on I-tason valmentaja. Aiemmin Jaana on työskennellyt ratsastuksenopetustyössä Jaanan tallilla Pielavedellä, Koljonvirran Ratsastuskeskuksella Iisalmessa sekä Rautalammin Ratsastuskeskuksella aina vuodesta 2000 alkaen. Jaanan sydäntä lähellä ovat opetustyön lisäksi nuorten hevosten koulutus sekä ratsastuksen kuninkuuslaji eli kenttäratsastus. Kilpailukokemusta on kertynyt ratsastuksen kaikissa lajeissa, aluetasolta aina kansallisen tason kenttämestaruusluokkiin saakka. Jaana aloitti Vanhamäellä ratsastuksenopettajan tehtävissä 4.4.2011.

Jaana on äitiys lomalla alkaen 16.1.2012 ja saapuu takaisin niin pian kuin pääsee :)

Jaanan sijaisena kevätkauden toimii ratsastuksenohjaaja ANNI PIHL. Anni on valmistunut ratsastuksen ohjaajaksi vuonna 2003, ja on työskennellyt opettajana mm. Rautalammin Ratsastuskeskuksella, Tahkon ratsastuskeskuksella, Ilmaria tallilla ja Rauhalahden ratsastuskeskuksella. Anni on kisannut lähinnä nuorilla hevosilla kansallisia esteluokkia, ja pitää niiden kanssa työskentelystä paljon. Ammattitaitoa Anni päivittää säännöllisesti valmentautumalla ja muutama reissu on tehty myös ypäjälle ratsastuksen ohjaajien- ja opettajien täydennyskoulutuksiin. Annilla on todella paljon kokemusta erilaisista hevosista, tällä hetkellä Annilla ei ole omaa hevosta vaan hän ratsastaa Jaanan nuorta täysiveri kenttähevosen alkua.

CELINA VIRTANEN (ratsastuksen ohjaaja opiskelija ops.)

Fysioterapeutti ja hevosluontoyrittäjä. Celina valmistui hevosluontoyrittäjäksi 2008 ja fysioterapeutiksi 2012 tammikuussa ja aloittaa Vanhamäen Tallilla oppisopimus opiskelun ratsastuksen ohjaajaksi. Celina on iloinen ja reipas 24 vuotias tyttö joka pitää ti-pe iltapäivätunnit, sekä lauantain tunnit. Celina omistaa välillä Vanhamäelläkin nähdyn täysiverisen arabihevosen Damin ja lisäksi perheeseen kuuluu myös Kiira-koira.

TeroTero

Työskentelee tallilla aamupäivisin. Teron päätyönä on hevostenhoito sekä talliin liittyvät yleistyöt.

 

Toivotamme Teidät tervetulleiksi Vanhamäelle!